Blogikirjoituksia maailman parhaista sijoitussalkuista

Kuluttamisen trendit korona-aikana. Poimi tästä osakeideoita salkkuusi

Kirjoittaja: Sijoittaja.fi | 30.07.2020

Aiheet: sijoitusideat, sijoitussalkut, maailman markkina

Visa kertoi kuluttamisen trendeistä koronakvartaalina. Samat trendit toistuvat kuin toukokuussa kirjoittamassamme analyysissa, mutta myös muutoksia on.

Visa jaotteli yritykset kolmeen kategoriaan, joista jokainen kattaa noin kolmanneksen Visan maksuvolyymeista. Ensimmäinen ryhmä on koronasta “hyötyneet”. Seuraava on koronasta kärsineet, mutta jo palautuneet. Kolmas on eniten koronasta kärsineet toimialat.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kategoriat, kuten ruoka- ja lääkekaupat, rautakaupat ja vähittäiskauppa. Nämä kategoriat ovat jatkuvasti kasvaneet samalla tai korkeammalla vuotuisella kasvuprosentilla kuin ennen COVID-19-kriisiä huhtikuun puolivälistä lähtien. Kasvu on ollut viikottaista.

Toiseen ryhmään kuuluvat kategoriat, joiden liikevaihdot laskivat huhtikuussa 10-50 % ja olivat kaikki toipuneet kasvuun kesäkuun loppuun mennessä. Nämä segmentit sisältävät auto-, vähittäiskaupan palvelut, tavaratalot ja vaatekaupat, terveydenhuolto-, koulutus-, valtion- ja yritystarvikkeet.

Kolmanteen ryhmään kuuluvat kategoriat, joihin tämä pandemia vaikuttaa eniten: matkailu, viihde, polttoaineet ja ravintolat. Nämä laskivat yli 50% huhtikuussa ja laskevat edelleen vuoden takaisesta, vaikkakin ne paranivat 20–45 prosenttiyksiköllä vuosineljänneksen aikana.

Matkailu on edelleen eniten kärsinyt toimiala, joka on edelleen yli 50% vuoden takaista alempana. Polttoainekysyntä kasvaa jälleen, mutta myynti on laskenut yli 15 prosenttia heinäkuussa alhaisemman hinnan takia. Ravintoloissa kulutus on edelleen laskussa vuoden takaiseen verrattuna pikaruokaravintoloiden menestyessä perinteisiä ravintoloita paremmin.

 

Sijoittajan on haastava navigoida tällaisessa markkinassa

Me suosimme riskitasoon sopivaa käteispainoa, esimerkiksi 10-20 %, jota voi hyödyntää kurssilaskuissa sekä ennen kaikkea hajautettua salkkua. Perinteiset hajautusmetodit eivät toimi koronamarkkinassa.

Siksi osakesalkku pitää hajauttaa uudella tavalla. 

Poimi tästä osakeideoita salkkuun

Salkussa kannattaa olla koronasta hyötyviä osakkeita, mutta pienellä painolla myös koronasta pahiten kärsineitä yhtiöitä. Visan raportti nimittäin kertoo, että näissä kasvu on palautumisen jäljiltä voimakkainta. Näissä osakekurssit ovat edelleen alhaalla, joten myös kurssinousu voi olla voimakasta. Korkean riskin vuoksi matkailuun liittyvien osakkeiden painot kannattaa kuitenkin pitää pieninä.

  • Amazon, Wal-Mart, Costco Wholesale, Kroger ja Target sekä muut isot vahvat päivittäistavarakaupat menestyvät hyvin koronamarkkinassa. Suomessa näin tekee Kesko ja Tokmanni, sekä myös Verkkokauppa.com.
  • Visan mukaan ihmiset eivät välitä verkkokaupan sijainnista. Zalando ja muut parhaat verkkokaupat hyötyvät tilanteesta.
  • Ihmiset ostavat välttämättömyyshyödykkeitä. Kv-osakkeista näitä ovat Clorox, Hormel Foods, Nestle, Orkla ja Colgate-Palmolive. Suomessa tilanteesta voisi hyötyä Raisio. Myös Olvi näyttää pärjäävän hyvin, vaikka ravintola- ja tapahtumamyynti on vähentynyt.
  • Ihmisillä on aikaa parannella kotia, mikä näkynyt positiivisesti kulutuksessa. Siksi Home Depot ja Lowe’s ovat menestyneet hyvin koronamarkkinassa.
  • Nopeammin harkinnanvaraisen kulutuksen sektoreista palautuu vaatekauppa, autokauppa, kosmetiikka. Etenkin yhtiöt, joilla vahva brändi ja online-kauppa. Katso aiempi analyysimme näistä yhtiöstä. Ulkomaisista yhtiöistä näitä ovat esimerkiksi Nike, Estee Lauder, Lululemon ja Adidas. Suomessa näitä ovat Marimekko ja Kamux. Ehkä vihdoin olisi myös Nokian Renkaiden aika palautua.
  • Myös ravintola-alalla on edelleen hiljaista. Näistä kannatta suosia vain pikaruokaravintoloita, kuten McDonaldsia ja Starbucksia. Suomessa sijoittajan kannattaa edelleen varoa NoHo Partnersia.
  • Pelaaminen on kasvanut rajusti. Se ei ole vielä hyödyttänyt Roviota. Sen pitäisi kuitenkin näkyä positiivisesti Remedyn liiketoiminnassa. Ulkomaisista yhtiöistä tästä hyötyvät Activision Blizzard, Electronic Arts, Take-Two Interactive, Microsoft sekä AMD ja Nvidia.
  • Kuluttajien siirtyminen käteisellä maksamisesta kortti- ja mobiilimaksamiseen hyödyttää muun muassa Visaa, Mastercardia, PayPalia sekä Global Paymentsia.

Tai voit vain kopioida valmiin sijoitussalkun

Disruptiiviset teknologiaosakkeet -salkku sisältää parhaat teknologiaosakkeet hajautetusti. Globaalit laatuosakkeet sisältää parhaat laatuosakkeet eri toimialoilta. Seuraa salkkuja ja katso niiden sisällöt alta linkeistä. Salkut voi helposti kopioida itselle eTorossa

Disruptiiviset teknologiaosakkeet -salkku

Globaalit laatuosakkeet -salkku

Kaikki kaupankäynti sisältää riskejä. Riskeeraa vain pääomaa, jonka olet valmis menettämään. Muita maksuja voidaan soveltaa.

Onko sinulla kysyttävää salkuista tai eTorosta?

Katso Usein kysytyt kysymykset -blogipostaus tästä. Etkö löytänyt vastausta? Ota yhteys asiakaspalveluun sähköpostin: info@sijoittaja.fi tai sivuiltamme löytyvän chatin avulla, niin autamme sinua! 

 

Näin aloitat kuluttoman kaupankäynnin

  • Avaa tili: rekisteröityminen on ilmaista
  • Hyödynnä Sijoittaja.fi:n neuvottelemia etuja ja rekisteröiydy alla olevan linkin kautta.
  • Tee ensimmäinen talletus
  • Voit aloittaa kaupankäynnin 200 dollarilla
  • Sijoittaja.fi:n kansainvälisiin sijoitussalkkuihin minimisijoitus on 2 000 dollaria
  • Voit käydä kauppaa osakkeiden ja ETF:ien lisäksi esimerkiksi myös kryptovaluutoilla.

REKISTERÖIDY eTOROON!

Kaikki kaupankäynti sisältää riskejä. Riskeeraa vain pääomaa, jonka olet valmis menettämään. Muita maksuja voidaan soveltaa.